Agility on koiraurheilulaji, jota olen todella pitkään halunnut päästä kokeilemaan. Tutustuttuani Peppiin pentuna ajattelin heti, että myös se voisi innostua tästä lajista.

Treenipaikan löytäminen tuntui olevan todella kiven takana. Olin ilmoittautunut Helsingin seudulla parin seuran alkeiskurssijonoon jo ennen kuin Peppi oli edes syntynyt, eikä kurssipaikkaa ole saatu niistä seuroista vielä tämän kahden vuoden odottelun jälkeenkään. Harjoittelimme Pepin kanssa yksittäisiä esteitä silloin tällöin Vantaan Ojangossa ja viime vuoden vaihteen tienoilla ystäväni kanssa Pirkkalassa. Tampereelle muutettuamme otin yhteyttä seudun koirakerhoihin ja -yhdistyksiin. Olemme parhaillamme alkeiskurssilla tutustumassa perinpohjin kaikkiin esteisiin.

Olemme osallistuneet myös rotuyhdistyksemme järjestämään "agilitypäivään", joka pidettiin loppuvuodesta Lohjalla. Kuvat tällä sivulta ovat kyseisistä treeneistä.